Hyppää sisältöön

UKK

Mitä teen, kun nuuskanhimo on todella voimakas?

On hyvä miettiä jo etukäteen keinoja, joilla pystyt helpottamaan oloasi, kun nikotiininhimo iskee. Kun olet tehnyt päätöksen nuuskattomuudesta, siinä kannattaa pysyä. Älä hanki itsellesi nuuskaa ja hävitä kaikki jemmassa olevat nuuskat. Kerro halutessasi lopettamispäätöksestäsi kavereillesi tai muille läheisille, se voi auttaa sinua sitoutumaan päätökseen. Mikäli sinulla alkoholin ja nuuskan käyttö liittyvät toisiinsa, on aluksi hyvä vähentää tai välttää kokonaan myös alkoholin käyttöä. Eteen voi kuitenkin tulla tilanteita, joissa nuuska alkaa houkuttamaan. Tässä 5 apukeinoa riskitilanteisiin:

  • Kun nuuskanhimo yllättää: Hengitä syvään. Juo lasillinen vettä. Ota purukumi tai pastilli suuhun.
  • Kun näet jonkun käyttävän nuuskaa: Muistuta itseäsi, että olet lopettanut. Palauta mieleesi nuuskan terveyttä heikentävät vaikutukset sekä syyt miksi päätit lopettaa.
  • Kun joku tarjoaa sinulle nuuskaa: Harjoittele sanomaan etukäteen ”Ei kiitos, olen lopettanut nuuskan käytön.” Sovi kavereidesi kanssa etukäteen, etteivät he anna sinulle nuuskaa, vaikka pyytäisit.
  • Kun kahvi tai ruoka laukaisee nuuskanhimon: Vaihda kofeiinittomaan kahviin. Syö ruokasi rauhassa, mutta älä jää viivyttelemään ruokapöytään.
  • Kun olet hermostunut: Hengitä syvään ja rentoudu. Vältä kahvia ja alkoholia. Lähde liikkeelle, vaikka kävelemään. 
Näkyykö nuuskan käyttö hampaissa?

Nuuska sujahtaa usein taskussa samaan paikkaan ja suussa samaan huulen sopukkaan aiheuttaen muutoksia limakalvoilla. Nuuska voi aiheuttaa seuraavia haasteita suun terveydelle:

  • Suun limakalvomuutokset: Nuuskan pitokohdassa limakalvo voi muuttua vaaleaksi, ryppyiseksi ”norsunnahaksi”, myöhemmin punakirjavaksi ja haavaiseksi.
  • Ientulehdus: Kohdassa, jossa nuuskaa yleensä pidetään voi esiintyä ientulehdusta.
  • Pahanhajuinen hengitys: Suun bakteerit kiinnittyvät helposti nuuskan aiheuttamiin suun limakalvon poimuihin aiheuttaen pahanhajuista hengitystä.
  • Suusyövän riski: Nuuskan aiheuttamiin suun limakalvomuutoksiin liittyy suusyöpäriski.
  • Ienvetäymät: Ikenet vetäytyvät pysyvästi niissä kohdissa, joissa nuuskaa pidetään toistuvasti, jolloin hampaiden kiinnitys vähenee.
  • Hammasjuurten reikiintyminen: Nuuskan käyttö edistää paljastuneiden hammasjuurten reikiintymistä.
  • Hampaiden värjäytyminen: Nuuskan ainesosat värjäävät hampaat ja paljastuneet juurialueet pysyvästi ruskeiksi.
Entä jos en onnistu lopettamisessa vaan repsahdan?

Takapakit ja repsahdukset kuuluvat lopettamiseen ja nuuskan käytön lopettaminen voi vaatia useamman yrityskerran. Repsahtaessasi muista olla armollinen itsellesi. Mieti, miten lopetat heti uudelleen esimerkiksi seuraavana aamuna. Seuraavalla kerralla onnistuminen voi olla jo helpompaa. Repsahtaessasi nuuskattomien päivien laskuri ei nollaannu kokonaan, vaan laskuriin tulee vain yksi päivä vähemmän!

Mistä saan helpotusta vieroitusoireisiin?

Nuuskan käytön lopettamisen jälkeen ensimmäiset vieroitusoireet alkavat 2–12 tunnin kuluessa ja vaikein vaihe on yleensä 1–3 vuorokautta lopettamisesta. Vieroitusoireet voivat kuitenkin kestää jopa 1–4 viikkoa. On kuitenkin hyvä muistaa, että ne ovat ohimeneviä. Olosi palaa normaaliksi tai jopa paremmaksi, kun vieroitusoireet helpottuvat. Jos kärsit vieroitusoireista, voit löytää niihin apua esimerkiksi liikunnasta. Tiesitkö, että jo lyhytkin 5–30 minuutin liikkuminen helpottaa akuuttia nikotiininhimoa ja vieroitusoireita? Liikunta voi myös kohentaa mielialaa, lisätä positiivisia tunnetiloja ja parantaa itsesäätelykykyä. Liikunta voi vähentää negatiivisia ajatuksia, hermostuneisuutta ja ahdistusta. Liikuntalajilla ei ole suurta merkitystä, pääasia on, että löydät itsellesi mieluisan tavan liikkua. Kokeile esimerkiksi lenkkeilyä, kuntosali- tai kotitreeniä tai vaikkapa padelia kaveriporukalla.

Onko nikotiinikorvaustuotteista apua?

Vieroitusoireita voi tarvittaessa hoitaa nikotiinikorvausvalmisteilla. Niitä suositellaan päivittäin nuuskaavalle. Nikotiinia on saatavilla purukumina, laastarina, suihkeina tai imeskelytabletteina. Ne ovat osoittautuneet hyödyllisiksi nikotiinin vieroitusoireiden vähentämisessä, kun riippuvuus nikotiiniin on voimakasta.

Nuuskaajat hyötyvät etenkin laastarihoidosta, joka muistuttaa enemmän nuuskan tuottamaa nikotiinipitoisuutta. Nikotiinilaastari sisältää hitaasti vapautuvaa nikotiinia, jolloin elimistön nikotiinipitoisuus nousee hitaasti. Laastarin kanssa voi käyttää yhdessä myös lyhytvaikutteisia valmisteita, kuten purkkaa, jos nikotiiniriippuvuus on voimakas. Yhdistelmä voi lisätä onnistumisen todennäköisyyttä.  Purkka on ehkä tutuin lyhytvaikutteinen nikotiinikorvaustuote. Tärkeää on oikea pureskelutekniikka. Nikotiinipurkkaa tulee pureskella hitaasti ja rauhallisesti (10–15 kertaa), jolloin maku voimistuu. Sen jälkeen purkka siirretään hetkeksi posken ja ikenen väliin. Pureskelu aloitetaan uudestaan, kun maku on hävinnyt. Saat apua ja tukea nikotiinikorvaustuotteisiin liittyen tarvittaessa terveydenhuollon työntekijöiltä ja apteekeista.

Saiko tämän sivun sisältö pohtimaan nuuskauksen lopettamista?